Jokin aika sitten perustin ihan pienen
verkkokaupan päästäkseni eroon koruista, joiden tekemisestä pidän paljon enemmän kuin käyttämisestä. Jotta vaiva kannattaisi, ja joku löytäisi kauppaan, oli sitä tietenkin mainostettava jotenkin. Kuten tässä blogissa on monesti todettu, sosiaalinen media on pienyrittäjälle (tai tässä tapauksessa ehkä paremminkin miniyrittäjälle) oiva ratkaisu, joten lähdin hakemaan omia kokemuksia sen hyödyntämisestä.
Ensin kirjoitin asiasta
blogissani. Minulla oli jo ennestään jonkin verran lukijoita, myös ensimmäinen tilaus tuli yhdeltä heistä. Vastaanotto oli innokasta ja palaute positiivista. Joku jopa kirjoitti kaupastani omassa blogissaan. Sitten blogiin ilmestyi lisää lukijoita. Se rohkaisi yrittämään, ja päätin kokeilla myös muita keinoja.
Perustin Twitter-tilin kauppaani sopivalla nimellä. Ajattelin käyttää sitä tiedottamiseen ja mainostamiseen, mutta huomasin sen pian hankalaksi. En halunnut olla pelkkä mainoskanava, eikä sellainen kokemukseni mukaan saa paljon seuraajiakaan. Ei ainakaan ilman aktiivista muiden seuraamista ja itsensä mainostamista. En koennut järkeväksi alkaa mainostaa mainoskanavaani, kun alkuperäinen mainostusta kaipaava asia oli jossain muualla. Käytin twitteriä silloin tällöin henkilökohtaisempiin tarkoituksiin, mutta sekin alkoi pikkuhiljaa epäilyttää. Rajan vetäminen oli nimittäin hankalaa. Siinä vaiheessa kun twiittasin riidasta poikaystäväni kanssa tajusin, ettei tällä ole enää mitään tekemistä kauppani kanssa. Miniyritykseni on sivubisnes ja harrastus, ei työ eikä elämäntapa. En ole persoonana tarpeeksi sen takana voidakseni olettaa, että jokaikinen ajatukseni on potentiaalisen asiakkaan kannalta relevantti. Mietin jatkuvasti, miten saisin henkilökohtaisen lähestymistavan ja mainostamistarpeen yhdistettyä, mutten ole vielä keksinyt vastausta.
Kun tämän kurssin tiimoilta oli pakko liittyä Facebookin, päätin ottaa kokeilusta kaiken irti. Perustin miniyritykselleni
sivun ja sain muutaman faninkin. Huomasin, että tätä kautta oli helppo mainita uusista blogikirjoituksista ja muista ajankohtaisista asioista. Yritin samalla kirjoittaa myös muunlaisia päivityksiä, esimerkiksi meneillään olevista projekteistani. Tavallaan tämä korvasi Twitterin, sillä kuvien liittäminen, linkittäminen ja fanien osallistuminen on Facebookissa helpompaa. Vielä kun ne fanit saisi osallistumaan. Siellä jossain 27 tykkääjääni ovat, mutta harvoin kukaan mitään kommentoi. Ja täällä minä ihmettelen, mitä mieltä he sivusta ovat. Kiinnostaako sen sisältö oikeasti ketään? Päivitänkö liikaa tai liian vähän? Vaikuttaako blogitekstien linkittäminen spämmäämiseltä? Miten näihin kysymyksiin saisi vastauksia? Pitäisikö vain kysyä suoraan? Ja olenko valmis kuulemaan vastauksia, jotka eivät välttämättä miellytä? Sillä enkö toisaalta saa hoitaa oman sivuni ihan niin kuin haluan?
Pidän sosiaalisen median käyttämisestä, mutta kyllä se näin valjastettuna muihin kuin henkilökohtaisiin tarkoituksiin alkaa käydä työstä. Lohduttaudun sillä, että jos harrastuksena alkaneesta minibisneksestä joskus kasvaa jotain suurempaa, on perusta jo valettu ja harjoitukset harjoiteltu. Osaisin hyödyntää sosiaalista mediaa ja olisin jo oppinut linkittämään sosiaaliset sivuni kaikkiin mahdollisiin yhteyksiin, jotta ihmiset löytäisivät minut epätodennäköisiäkin kanavia pitkin (krhm, kts. tämä teksti). Mutta jos tämä säilyykin harrastuksena, joka menettää hohtonsa jonkin ajan päästä, olen kyllä investoinut siihen valtavan määrän aikaa ja energiaa. Siinä ajassa olisin tehnyt kymmenittäin lisää koruja, joita en ehdi käyttää. Ei olisi edes tarvinnut pohtia kaikkia näitä kysymyksiä, joita sosiaalinen media aiheuttaa. Eikä saada stressi-ihottumaa siitä, lähtevätkö fanit lipettiin ja vähenevätkö blogin lukijat. Sosiaalinen median käyttö on nimittäin melko koukuttavaa, ja se saa myös helposti tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi, jos ketään ei kiinnostakaan. Itsensä ja arvonsa alkaa liian helposti mitata kommenteissa ja fanien määrässä muistamatta, miksi tätä alunperin alkoikaan tehdä. Ja että sen tarkoitus oli oikeastaan olla vain hauskaa ajanvietettä
-Inari-
