Olin ala-asteen puolivälissä, kuin meidänkin kotiin tuli internet. En oikein ymmärtänyt, mikä se on ja miten se toimii, vaikka olinkin lukenut siitä etukäteen. ”Nettiaikaa” minulla oli joka toinen päivä, maksimissaan puoli tuntia kerrallaan. Nyt puoli tuntia on se aika, jonka vietän sosiaalisissa verkkopalveluissa joka aamu syödessäni aamiaista. Silloin tarkistan sähköpostini, luen blogieni mahdolliset kommentit, käväisen Twitterissä ja nykyisin myös Facebookissa. Päivitän statukseni muutamassa paikassa siinä sivussa. Koulun jälkeen palaan koneelle ja internetin ääreen, sillonkin suuri osa käyttämistäni sivuista edustaa sosiaalista mediaa.
Sosiaalisesta mediasta on tullut tavallista, jokapäiväistä. Toisinaan se tuntuu jopa välttämättömyydeltä. Silloin kun en vielä käyttänyt Facebookia, kaverini valittivat, että ”sulle pitää kaikki asiat aina kertoa erikseen”. Ihan kuin asuisin korpimökissä ilman puhelinta, postikin kulkisi vain kerran viikossa. Sosiaalinen media on minun ikäisilleni yleensä sen verran arkinen asia, että elämä ilman sitä tuntuisikin kummalta. Facebook -status ei välttämättä korvaa henkilökohtaista kontaktia, mutta saa siitä ainakin selville, että kaveri on vielä elossa.
Myös yritysmaailmassa sosiaalinen median käyttö on lähes pakollista, sillä korpimökkiin edes kuvainnollisesti sulkeutunut yritys ei ole asiakkaiden tavoitettavissa. Se ei tarkoita sitä, ettei joku lähiseudun asukas ostaisi tuotetta tai palvelua, mutta internetin kautta tavoitettavien ihmisten määrä on tuhatkertainen. Samalla ollaan vähän hassussa tilanteessa, kun sosiaalista mediaa äkkiä joudutaankin käyttämään joka puljussa ilman osaamista ja aikaresursseja. Internet täyttyy yritysblogeista ja faniryhmistä, mutta kuinka suuri merkitys niillä lopulta on? Minä ostan vain Ingmanin jäätelöä, vaikka olisinkin Valion Facebook -kaveri.
-Inari-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti